Apua digitaalisen tiedon huoltovarmuuteen.
hanke
Tiedon huoltovarmuudella turvatumpi tulevaisuus
Turvallisuusympäristömme on muuttunut pitkäkestoisesti. Valtioneuvoston lokakuun 2024 päätös huoltovarmuudesta nostaa esiin digitaalisten tietovarantojen merkitystä kriittisenä infrastruktuurina.
Digitaalinen ympäristömme voi saastua, jopa helpommin ja nopeammin, kuin fyysinen ympäristömme. Digitaaliseen tietoon liittyvät riskit (esim. vääristynyt tai vanhentunut tieto, liiketoimintakriittisen tiedon tuhoutuminen) voivat realisoituessaan vaarantaa pahimmillaan koko yrityksen olemassaolon ja aiheuttaa vähintäänkin mainehaittoja ja suuria taloudellisia menetyksiä.
Hanke auttaa monissa digitaalisen tiedon huoltovarmuuteen sekä informaatioympäristön murrokseen liittyvissä haasteissa tukien yrityksiä sekä arkistoja turvaamaan tietonsa sekä nykyhetkeä että tulevaisuutta varten.
Hankkeen kesto: 1.1.2026–31.8.2027
Tiedon huoltovarmuudella turvatumpi tulevaisuus -hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Tuen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto. Hanke toteutetaan Xamkin, Kansallisarkiston ja Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston (ELKA) yhteishankkeena.
YHTEYSTIEDOT
Tanja Hokkanen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Tanja Hokkanen
Projektipäällikkö
tanja.hokkanen@xamk.fi
+358 50 465 9352